Pienvenesoutu
![]() |
Soutuseura SMARKissa toimii aktiivinen joukko, joka liikkuu savolaismallisilla yksiköillä, vuorosoutuveneillä ja parisoutuveneillä. Pienveneillä kilpaillaan SM-tasolla neljällä matkalla (60km, 30km, 10km ja 2km) ja seuran jäsenillä onkin kisoista mitaleja ja lukuisia muita hyviä sijoituksia. Talviaikaan pienvenesoutajat ovat voineet osallistua seuran sisäsoutuharjoituksiin sekä myös sisäsoutukisoihin, joista myöskin on tullut menestystä avovesikisojen tapaan.
Veneet ovat pääosin soutajien omia veneitä, joille on Soutustadionin rannasta varattu oma säilytysteline. Veneen säilytys Soutustadionin tiloissa edellyttää soutuseuran jäsenyyttä. Lisäksi peritään erillinen säilytysmaksu, joka on vuonna 2011 kesäpaikan osalta 80 euroa/ vene ja talvikauden osalta 90e/vene. Venepaikkatarpeet pyritään jatkossa kartoittamaan kaksi kertaa vuodessa (huhtikuussa ja lokakuussa). Mikäli paikoista tulee pulaa, etusijalla ovat veneenomistajat, jotka kilpailevat seuran nimissä tai osallistuvat muuten toimintaan aktiivisesti.
Huom! Pienpuuveneiden huoltoajat on varattava aina pienpuuvenevastaavan kautta!
Pienvenevastaavana kaudella 2012 toimii Anja Vehman. Hänet tavoittaa parhaiten sähköpostitse osoitteesta: anja.vehman[at]gmail.com
